YLE Teema esitti Discovery-kanavan tuottaman dokumenttisarjan ”Maon kylmä sota” kaikki kolme osaa loka-marraskuun vaiheessa (http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/maon-kylma-sota ja http://press.discovery.com/emea/wrld/programs/maos-cold-war/). Dokumentti herätti Suomessa hiukan jälkipyykkiä, kun tuli esiin, että sarjassa oli käytetty kuvituksena materiaalia, joka ei esittänyt käsiteltäviä tapahtumia. Materiaali toimi taustakuvituksena, eikä millään tavoin vaikuttanut käsiteltäviin asioihin, joten myrsky vesilasissa lienee hyvä sinetti asialle.
Sarja oli hyvä, mutta hiukan innoton kertaus Kiinan kansantasavallan alkuvuosikymmenien sotilaallisista konflikteista Yhdysvaltain, Intian ja Neuvostoliiton kanssa. Parasta antia olivat jokaisessa kolmessa osassa olleet kiinalaisten sotilaiden ja tutkijoiden kuvaukset kokemuksistaan ja arviot silloisista tapahtumista. Arkistofilmit olivat myös antoisia ja mielenkiintoisia.
Jos tilannetta vertaa nykypäivään, niin mieleeni jäi ensimmäisessä jaksossa mainittu syy sille, miksi Kiina lähti vuonna 1950 kahakoimaan nykyisen Pohjois-Korean rinnalla etelää vastaan: edellisenä vuonna perustetun kansantasavallan johtajan, puhemies Mao Zedongin piti saada kansan tuki puolelleen ja lujittaa puolueen asemaa.
Kommunistinen Kiina on aina käyttänyt ulkovaltojen kanssa käytäviä konflikteja siirtämään huomio pois maan sisäisistä ja etenkin puoluetta koskevista sotkuista sekä tukemaan hallinnon asemaa:
– Japani on hyvä perivihollinen ja se nostetaan esille milloin mistäkin syystä ja lähes vuosittain, vaikka Kiinassa on olevilla japanilaisilla tehtailla on iso merkitys taloudelle. Senkaku/Diaoyu-saarten kiista oli vahvasti esillä syksyllä, mutta nyt kun Bo Xilai on siivottu pois päivän uutisista, voi saarikiistan siirtää vellomaan taustalle ja odottamaan seuraavaa Kiinan sisäistä asiaa, josta huomio pitää suunnata pois.
– Taiwanin kansallismielisten kanssa nahistellaan sopivasti, mutta saarella on nykyisin niin paljon kiinalaisia investointeja, että retorisen nahistelun äänenvoimakkuutta on viime vuosina tuntuvasti laskettu. Ohjukset on kuitenkin suunnattu kohti saarta ja niiden määrää kasvatettu tasaisesti. Kiina tietää, että Yhdysvalloilla on Taiwanin kanssa sopimus, joka pakottaa Yhdysvallat mukaan mihin tahansa sotilaallisen konfliktiin, joka uhkaa Taiwanin turvallisuutta, eikä tällaisen konfliktin aika ole nyt, tai oikeammin vielä.
– Venäjän kanssa ei enää juurikaan kinastella, mutta Neuvostoliiton aikaan välillä oltiin kuin paita ja peppu ja välillä pelättiin ydinhyökkäystä, mistä perinteenä Pekingissä oleva ns. maanalainen kaupunki, eli entisten pommisuojien verkosto ja sen osat toisiinsa liittävä käytäväverkosto.
– Yhdysvallat on perivihollinen, joka tulee tuhota, vaikka tämän aika ei ole ihan vielä, sillä Kiina haluaa vahvistua enemmän, eli Kiinan talous ei vielä kestä Yhdysvaltain talouden romauttamista, saati sotilaallisia toimia.
– Intian kanssa nahistelllaan maan antamasta tuesta Tiibetin alkuperäisasukkaille ja raja-alueista; Vietnamin ja Filippiinien kanssa tapellaan merialueista, kuten myös Taiwanin ja Japanin kanssa ja aina jonkun Euroopan maan kanssa saadaan kinaa aikaan jostakin pikkusyystä, jos se palvelee kansakunnan yhteenkuuluvaisuuden tunteen kasvattamista (mellakat ranskalaista Carrefour-ketjua vastaan, boikotit ulkomaisia lentoyhtiöitä ja KFC-pikaruokaketjua vastaan jne. jne.).
Dokumenttisarjassa tuli selväksi Kiinan taannoinen halu tehdä koko Korean niemimaasta kommunistinen, mutta toisin kävi. Kiinalla on jo vuosia ollut ongelma Pohjois-Korean kanssa, koska se toimii nyt maantieteellisenä puskurina Etelä-Korealle ja sitä kautta Yhdysvalloille. Jos Koreat yhdistyisivät, tulisi Kiinalle maaraja Yhdysvaltain vahvan liittolaisen kanssa ja tätä ei puolueessa suin surminkaan haluta. Kiina antaa hiljaista tukea rajanaapurilleen, mutta julkisesti esiintyy tiukkana ja palauttaa Pohjois-Koreasta tulleet loikkarit suoraan kotimaahansa, jossa heidät tavallisesti teloitetaan varoittavana esimerkkinä muille. Etelä-Korean suurlähetystö Pekingissä on eristetty kiinalaisten turvajoukkojen ja mellakka-aitojen voimin, jotta loikkarit eivät pääse lähellekään eteläisen naapurimaansa maaperää lähetystön tontilla. Kaukojunissa tarkastetaan kaikkien henkilöllisyyspaperit, joten loikkarin on vaikea matkata Koillis-Kiinasta halki maan Thaimaan rajalle ja sieltä edelleen rajan yli ja Etelä-Korean lähetystöön.
Dokumentin käsittelytapa oli melko pinnallinen, eikä historiaa juuri linkitetty nykypäivään. Sarja toimii hyvänä kertauksena asiaa tunteville ja perusoppituntina alueen historiaan vähemmän perehtyneille.
JJ
Hyvää:
+ runsas ja osittain ennennäkemätön arkistofilmimateriaali
+ kiinalaisten sotilaiden ja tutkijoiden haastattelut
+ kiihkoton ote
Parannettavaa:
– esitetyissä animoiduissa kartoissa voisi käyttää paikannimiä
– metatason viestintä puuttui, eli katsoessa ei oikein tiennyt mitä, kenelle ja miksi, eli että mikä on kunkin jakson tarkoitus ja tavoite ja että mitä tässä jaksossa aiotaan käydä läpi
– tiettyjä perusvuosilukuja olisi voinut toistaa useammin, jotta tapahtumien sijainti aikajanalla täsmentyisi
– tapahtumia olisi voinut linkittää paremmin myöhempien vuosikymmenien tapahtumiin
ARVIO: 3/5